top of page

Tervetuloa kotisivuillemme!

 

Olemme lastenmusiikkiyhtye, jonka intohimona on laulattaa, naurattaa ja liikuttaa niin lapsia kuin aikuisiakin. PALKITTUA Yhtyettämme onkin kiitelty korkeatasoisesta musiikista, oivaltavista sanoituksista ja valloittavasta läsnäolosta.

Julkaisimme ensimmäisen levymme vuonna 2018 ja Levyn kappaleista kuusi julkaistiin myös musiikkivideona.

Mirkka&Luis-kansi.jpg

voit tilata levyn täältä: 

Uutisia

yhtyeemme valittiin vuonna 2019 vuoden tulokkaaksi valtakunnallisessa lastenmusiikkigaalassa! debyyttialbumimme koiruuksia oli ehdolla myös seuraavissa kategorioissa:

Vuoden lastenlevy

vuoden lastenlaulu

Yhteystiedot
jellonagaala mirkka 2019 NETTI.jpg

kuva: Ville kekäläinen

palkinto jaettiin jellonagaalassa hämeenlinnassa.

samana vuonna sijoituimme kolmanneksi salon lastenlaulu-kilpailussa kappaleella     "kuraa, kuraa, kuraa!"

Olemme olleet konserttikeskuksen artisti vuodesta 2020 alkaen.
 
Koulukonsertteja varten olemme tehneet uusia kappaleita niin opettajien, oppilaiden kuin vanhempienkin toiveiden ja ajatusten pohjalta. Laulut käsittelevät koululaisille ajankohtaisia asioita kuten oppimista, ystävyyttä, itsetuntoa, suvaitsevaisuutta, paineita, koulukiusaamista, itsenäistymistä, ilmastonmuutosta ja ihmisen suhdetta ympäristöön puhdasta iloa ja huumoria unohtamatta.
 

musiikillisesti viemme kuulijamme matkalle ympäri maailmaa!

voit Tilata meidät keikalle seuraavien linkkien kautta:

Syksyllä 2020 julkaisImme UUDEN LEVYMME ENSIMMÄISEN singleN 
"Kuraa, kuraa, kuraa!"

KAPPALE PÄÄSI MUKAAN YLEN
"100 LASTENLAULUA" -FORMAATTIIN kolmen "koiruuksia" -levyltä löytyvän kappaleen lisäksi JA kappaleet ovat SEN MYÖTä KUULTAVISSA MYÖS YLE AREENASsA.
 

 

Näyttökuva 2022-11-6 kello 21.30.33.png

tervetuloa kuulolle ja otahan yhteyttä! 



levy-yhtiö: impossible music oy 
impossible.music@kolumbus.fi 
www.mirkkajaluis.net

  • YouTube
  • Spotify
  • Instagram
  • Facebook
MirkkajaLuis.promo2.jpeg
Kuva: Teemu Mattsson
bottom of page